perjantai 27. elokuuta 2021

Kuulumisia ja pentu uutisia!

 Monta asiaa on kennelimme arjessa ehtinyt viimeisen puolen vuoden aikana tapahtua ja pitänyt erityisesti kasvattajaa kiireisenä. Firan astutusyritykset epäonnistuivat kevään aikana, sekä loppujen lopuksi muodosti märkäkohdun, joka johti Firan kohdun poistoon alkukesästä. Näin ollen pentuhaaveet Firan kohdalta tuli kokonaan unohtaa. Uusi perjeenjäsen, hurmaava tricolourpoika Pikikuonon Midnigh Secret "Zako", muutti asumaan joukkoomme 20-21 vuoden vaihteessa,  jolle omat sivut ovat kovasti jo tekeillä. Lisäksi kasvattajan ja koko lauman muutto Keski-Suomesta tänne Pohjois-Savoon on pitänyt myös omalta osaltaan meitä hyvin kiireisenä. Tämä on ollut uuden opettelua vähän meille kaikille 😉

Näyttelykausikin sai jo tälle vuodelle alkunsa, kun korona tilanne hieman antoi myöten.  Alla kuva lauman kuopuksesta Zakosta, joka pokkasi ensimmäisessä näyttelyssään heti sijoituksen JUN ERI 1 SA PU 1 SERT ROP💓

Uusimpana ja parhaimpana uutisena kuitenkin se, että meille lopulta on tulossa pentuja vko 37-38 vaihteessa. Yhdistelmästä löytyy lisätietoja pentuja -sivulta tai meidän instagram -tililtä  lisää! 





sunnuntai 6. syyskuuta 2020

Kuulumisten päivitystä!

 Kesä on lähes vierähtänyt ja näin ollen päätin kiireen hellittäessä hieman päivittää kuulumisia blogiinkin. Kesän/syksyn pentusuunnitelmat ovat menneet molempien narttujen kohdalla kokonaan uusiksi ja näin ollen astutukset siirtyvät ajankohdiltaan seuraaviin juoksuihin. Seuraavat pentueet ovatkin siis tulossa vasta loppuvuodesta 2020/alkuvuodesta 2021. Pentukyselyitä on tullut hurjan hurjan paljon ja pahoittelenkin, etten ole kaikkiin kyselyihin varmastikkaan ehtinyt/muistanut vastata.

Vuosi 2020 on ollut tähän asti muutenkin todella erilainen verrattuna aiempiin vuosiin koirien parissa. "Normaalisti" tähän mennessä vuotta olemme ehtineet käydä ja kiertää useammat näyttelyt ulkomaita myöten. Kuitenkin vallitsevan korona tilanteen vuoksi suurin osa näyttelyistä on peruuntunut, eikä loppuihinkaan järjestettyihin  näyttelyihin ole juurikaan tämän vuoksi suurta hinkua ollut. Näin ollen olemmekin viettäneet koirien kanssa kevättä ja kesää hyvin pitkälti kotona ja Suomen sisällä luonnossa liikkuen ja normaali arkea jatkaen. Poikkeuksena Fei ja Waldo pääsivät kuitenkin Sarin (kennel Pikikuonon) mukaan edustamaan Liettuan Druskininkain näyttelyyn elokuun alussa, josta Fei nappasi Liettuan juniorimuotovalion tittelin, sekä Waldo Liettuan muotovalion tittelin, sekä myös sen johdosta Suomen muotovalion tittelin💗

31.8 Fei kävi terveystutkimuksissa ja silmien. polvien, sekä sydämen osalta todettiin täysin terveeksi. Myös lonkat, kyynärät ja selkäkuvat näyttivät ell. silmiin lupaavasti hyviltä. Näistä odotamme vielä kuitenkin kennelliiton lausujan virallista lausuntoa. Syyskuun aikana terveystukimuksiin lähtevät vielä 2. pentueen tytöt Frida ja Winda. Näin ollen saamme jännittää myös näiden tyttöjen tuloksia kuun aikana. Näistä lisää myöhemmin tuloksien tullessa.



Koko lauman "perhepotretti"


maanantai 17. helmikuuta 2020

Kuulumisia!


Aika on taas vierähtänyt ja paljon on ehtinyt viime kesän jälkeen koirienkin parissa tapahtua. Firan pennut ovat nyt jo 10 kk ja kevään/kesän kuluessa onkin tarkoituksena teettää terveystutkimuksia Windalle ja Fridalle. Tytöt ovatkin jo kovasti kasvaneet ja alkavat pikkuhiljaa näyttää ihan kelpo sheltin aluilta ;D Alla pari kuvaa siskoksista!

Kuva: Asta Penttinen

Kuva: Asta Penttinen

Olemme saaneet myös lisää perheenlisäystä, sillä lokakuussa 19, meille muutti Windan painikaveriksi ihana pikkutermiitti "Fei". Fei on meidän lauman nuorin tulevaisuuden toivo ja yhteisomistuksessa Pikikuonon kasvattajan Sarin kanssa. Tästä pikkutermiitistä, jos jostain, luonnetta kyllä löytyy ja se hurmaa kyllä kaikki kerrassaan hulvattomalla luonteellaan. Feistä löytyy lisää tietoa sen omalta sivulta.

Pikikuonon Viehkeä Viettelijätär "Fei"
Kevään/kesän 2020 aikana on myös suunnitteilla kaksi eri shelttipentuetta, joista julkaisen myöhemmin lisää tietoa, kun mahdolliset astutukset ovat onnistuneet. Suunnitteilla on kuitenkin pentuja kaikissa väreissä. Pentueista ja suunnitelmista voi tiedustella lisää sähköpostitse. 




tiistai 4. kesäkuuta 2019

Pennut 8 vko!

Firan ja Booriksen pennut ehtivät täyttää 31.5 jo täydet 8 viikkoa, jonka jälkeen niiden tuli aika muuttaa omiin uusiin koteihinsa! Pentueen ainut uros muuttikin ensimmäisenä sunnuntaina Tampereelle. Omalta osaltani, pentueen narttujen tilanne jatkoa ajatellen, meni enemmän kuin mukavasti, koska pienemmän nartun (S. Such A Wild Attitude) jätin pohdiskelun jälkeen kasvamaan kotiin ja suuremman nartun (S. Such A Special Look) sijoitin hyvän pitkäaikaisen ystäväni luokse.
Näin ollen nämä kaksi pientä veijaria saavat ilostuttaa minua arjessa vielä jatkossakin :)

Viime viikon torstaina nappasimme Suvi Leinosen kanssa kuvat pennuista, jotka näkyvät alla, sekä viimeisenä yhteiskuva "perhepotretti" ennen uros pennun lähtöä sunnuntailta.

S. Such Icy Eyes "Rafi"

S. Such Icy Eyes "Rafi"

S. Such A Special Look "Frida"

S. Such A Special Look "Frida"

S. Such A Wild Attitude "Winda"

S. Such A Wild Attitude "Winda"

Viimeinen yhteiskuva <3

sunnuntai 19. toukokuuta 2019

Pennut 6 viikkoa!

Pennut täyttivät pe 17. pvä jo kuusi viikkoa, jonka kunniaksi ne pääsivät käymään Joensuussa eläinlääkärin tarkastuksessa :) Matka sujui pentujen kohdalta vallan mainiosti, eikä matkankaan aikana tarvinnut jännittää.
Kaikille pennuille tehtiin virallinen silmäpeilaus, pentutarkastus ja ne saivat myös mikrosirut niskaansa. Pennut olivat täysin terveitä muuten, mutta urospennut pallit eivät ole vielä laskeutuneet, ja pienemmällä nartulla (S. Such A Wild Attitude)ainakin toistaiseksi alapurenta. Pennuista kaksi etsii kuitenkin itselleen vielä sitä oikeaa omaa kotia. Toivoisin kuitenkin pennunkyselijöiden miettivän ensin vastaukset alla oleviin muutamaan kysymykseen, ennen yhteydenottoa.

1 Kerro itsestäsi/itsestänne, mihin koira tulisi muuttamaan?
2. Etsittekö narttua vai urosta?
3. Onko teillä muita koiria? Entä aikaisempi koirakokemus?
4. Kuinka tuttu sheltti on rotuna? Miten olette perehtyneet rotuun? Miksi juuri sheltti?
5.  Onko teillä jotain tiettyä toiveharrastusta tulevan koiran kanssa?
6.  Olisitko itse valmis teettämään koirallesi rodun mukaiset terveystutkimukset tulevaisuudessa?

 Pentukyselyiden yhteydenotot otan mieluiten s.postilla tai puhelimitse soittamalla. Yhteystiedot löytyvät omalta sivultaan tästä blogista. Teen kaksivuorotyötä, joten aina en kuitenkaan pysty vastaamaan puhelimeen.

6. viikon iän kunniaksi pennut pääsivät myös valokuvattavaksi. Alla parhaimpia otoksia, pikkuvillikoista!


Uros S. Such Icy Eyes

Uros S. Such Icy Eyes

Narttu S. Such A Wild Attitude

S. Such A Wild Attitude

Narttu S. Such A Special Look

S. Such A Special Look


Villikot päässeet irti ;D




keskiviikko 8. toukokuuta 2019

Safiraslike 2 pentue!

Olemme viettäneet pitkän pitkän ajan hiljaiseloa blogini päivityksen suhteen ,mutta nyt koetan asiassa todellisesti ryhdistäytyä. Paljon on ehtinyt  reilun vuoden aikana jälleen tapahtumaan, mutta päällimmäisenä tällä hetkellä mielessä on Firan tiinehtymisen pitkäaikaisen yrittämisen onnistuminen. Tällä hetkellä kotonani asustaa kolmen aikuisen koirani lisäksi kolme pientä merle tassuttelijaa, jotka ovat ehtineet lähes viiden viikon ikäisiksi!
Pennuista lisää tietoa, sekä kuvia blogini pentuja sivulta.

Näyttelyissä olemme myös ehtineet pyöriä jonkun verran ja pyrinkin näyttelykuulumisia sivustoa saattaa ajan tasalle lähiaikoina. 

Koiralaumani sai periaatteessa myös puolikkaan lisäyksen ensimmäisen pentueeni jälkeen, koska kasvattityttöni Safiraslike Pepper Twister "Ymmi" jäi minulle ja äidilleni yhteisomistukseen kasvamaan. Ymmin tiedot tulevat omille sivuilleen, myös lähiaikoina!




maanantai 15. tammikuuta 2018

Uusi vuosi ja uudet kujeet ;)



Ensimmäinen Safiraslike pentue syntyi 13.12.2017 ja sen tarkemmat tiedot löytyvät nyt Pentuja sivulta!
Pentueen emänä ihana leasing narttuni Pikikuonon Indy Brown Pepper "Sani" ja isänä Pikikuonon Oliver Twister "Leevi"




Kaiken kukkuraksi olemme saaneet Frozen ja Firan kanssa perheenlisäystä ruskean komistuksen johdosta. 
Pikikuonon Tender Toffee tutummin "Waldo" asustaa nyt minun ja tyttöjen seurana, sekä on yhteisomistuksessa Sari Hiljasen-Heikkisen kanssa (Pikikuonon kennel).
Waldosta lisätietoja löytää sen omilta sivuilta.


Näytteltulokset sivua myös päivitetty! Frozen kanssa pentunäyttelyiden osalta näyttelyura on jo kovassa vauhdissa! :)